Piimäjuustot on tunnettu Itä-Uudellamaalla jo esihistoriallisista ajoista lähtien. Jäätelö tuli Itä-Uudellemaalle -luvulla. Ensimmäiset jäätelöreseptit olivat kartanoiden tarkoin varjeltuja salaisuuksia. Monet vanhemmat ihmiset muistavat, kuinka talvella sahattiin joesta jäätä, jotta kesähäissä voitaisiin tarjota jäätelöä.
Jääkimpaletta säilytettiin kesään saakka sahanpuruissa. Kainuulaiset arvostavat selkeää ja konstailematonta ruokaa, jossa ruuan omat maut ja aromit pääsevät oikeuksiinsa.
Leipä on maakunnan ruokakulttuurin perusta ja ylpeys. Metsä ja luonto ovat maakunnan rikkaus ja Kainuussa on aina nautittu myös runsain mitoin luonnon antimia: kalaa, riistaa ja marjoja. Kainuun maakuntaa kutsutaan Suomen marja-aitaksi, koska juuri Kainuun alueelta kerätään vuosittain valtaosa koko maan metsämarjasadosta.
Ruis, ohra, peruna ja nauris muodostivat ennen pohjan jokapäiväiselle ruualle. Palvilihakeitto on kainuulaisen ruokaperinteen edustavin ruokalaji ja huolellisesti valmistettujen ohrateosten ja piirakoiden seuralainen. Viime vuosina Kainuussa on kehitelty uusia tuotteita marjoista, kaloista ja tervasta. Tervaperinne on edelleen osa Kainuuta.
Tervaa on käytetty puupintojen tervaamisen lisäksi myös elintarvikkeiden valmistukseen. Marjarönttöset, teokset, avokukot ja juustoleipä kuuluvat halutuimpiin herkkuihin. Siitä pitävät kainuulaiset huolen. Juustoleipä maistuu sellaisenaan, kahvissa pehmennettynä, marjojen kera nautittuna tai juuri tervasiirapilla sipaistuna. Norssi eli kuore on Kainuun maakuntakala.
Kuivatusta norssista valmistetaan kapakeittoa tai napostellaan sellaisenaan. Kapakeitto on Paltamon pitäjäruoka. Norssikeitto tarjotaan alkupalaksi hyvän leivän kanssa tai nykymuodin mukaan "norssikaputsinona" tarjoamalla se kupista ja lisäämällä keiton päälle maitovaahtoa.
Kalana voidaan käyttää norssin sijaan kuivattua eli kavattua kiiskeä, särkeä tai pientä ahventa. Keski-Pohjanmaan maitomaakunta tarjoaa monenmoisia herkkuja kermakylvyn saaneesta raejuustosta herkulliseen juhannusheraan. Kuuman kesäpäivän muistot voi elvyttää viileällä viilillä. Viilimahan viereen on sitten hyvä köllähtää nukkumaan. Punainen hera eli makea juusto eli juhannusjuusto on keskipohjalainen perinnejuusto, jolla oli aikoinaan lähes yhtä tärkeä asema keskipohjalaisissa pidoissa kuin leipäjuustolla eteläpohjalaisissa.
Työlään valmistustavan vuoksi punaisen heran suosio on jäänyt alueelliseksi. Riistalla on aina ollut merkittävä asema keskipohjalaisessa ruokakulttuurissa. Erityisesti metsälintuja, sorsaa ja jänistä on käytetty ruuan valmistuksessa.
Hirvikanta on vuosia ollut varsin runsas. Siksi kotitalouksissa on ollut mahdollista valmistaa monipuolisesti hirviruokia. Tapoja valmistaa riistaa on yhtä monta kuin on kokkiakin. Pohjanmaalla olivat pidot aikoinaan arvostettu sukujuhla ja tärkeä kylän yhteinen tilaisuus.
Häät ja hautajaiset olivat suurimmat pidot. Ne kestivät yleensä kaksi päivää. Nivalassa järjestetyistä "pijoista" kerrotaan, että pitojen laittajina toimivat taidoistaan tunnetut henkilöt. Pitokokki vastasi ruuanvalmistuksesta ja suunnitteli yhdessä talonväen kanssa pitoruuat, tarvikemäärät ja tarvittavat astiat. Pitokokin lisäksi tarvittiin kahvikokki, kahvareita ja kenkkäreitä.
Kahvarit olivat miehiä, jotka tekivät raskaimmat työt, hankkivat pöydät, penkit ja astiat, kantoivat veden, puut, saavit ja pänikät. He silppusivat ja keittivät lihat, kuorivat perunat ja lantut, leikkasivat leivät ja nostelivat raskaita lihapannuja uunista ulos. Kenkkärit olivat nuoria tyttöjä, joiden tehtävänä oli tarjoilla kahvi ja nisut. Keskisuomalaisessa ruokakulttuurissa eri vaikutteet ovat sulautuneet luontevasti toisiinsa.
Niin savolaiset, hämäläiset, pohojalaaset kuin karjalaiset ovat löytäneet yhteisen lieden "cross kitchenin".
Maakunnan ruuan vahvuutena ovat monipuoliset, aromikkaat raaka-aineet. Keskisuomalaisessa keväässä, kesässä, syksyssä ja talvessa riittää sesongin tuotteita. Hauen, korvasienen ja raparperin jälkeen tulevat mansikat, maukkaat varhaisvihannekset, uudet perunat, ahven, kuha, ravut, juurekset, hienoaromiset puutarha- ja metsämarjat, muikut, tatit, suppilovahverot, hirvi ja muu riista sekä made mäteineen.
Maakunnan parasta kalaa ovat muikku, ahven, kuha ja kirjolohi. Sateenkaariraudun eli kirjolohen kasvatus alkoi ensimmäisenä Suomessa kalanviljelylaitoksessa Laukaassa.
Presidentti Urho Kekkonen vieraili usein Laukaassa ja hänen kerrotaan antaneen sateenkaariraudulle sen suomalaisen nimen, kirjolohi. Keskisuomalaisen ruuan pääperiaatteet ovat kansainvälisiä, eikä makujen maailma tunne kielimuureja.
Ruoka-aineiden omat makuvivahteet, luonnon ja raaka-aineiden tuotannon läheisyys nousevat esiin makujen nautinnollisena kokemisena. Keskisuomalainen puhuu makujen maailmankieltä kainostelematta omalla aksentillaan.
Keski-Suomessa on otettu tavoitteeksi kerätä, säilyttää ja kehittää maakunnan makuja niin ravintoloihin kuin maatilamatkailukohteisiin. Alueella on haluttu kohottaa arvoonsa keskisuomalaiset aromikkaat maut, puhtaat raaka-aineet, jalosteet sekä ruokalajit. Keskisuomalaiset veden- ja maanviljat; kalat, ravut, juurekset, marjat, sienet, riista jne. Kymenlaaksolaisen ruokaperinteen perustana on maantieteellinen sijainti.
Pohjoinen Kymenlaakso eli nykyinen Valkeala on saanut vaikutteita savolaisuudesta, luoteiset pitäjät Hämeestä, lounaiset osat ruotsalaisväestöltä ja itäinen maakunta Karjalasta ja Venäjältä. Rannikolla näkyvät myös meren yli saapuneet opit. Kansainvälisyys on ollut tällä alueella jo kauan arkipäivää laivojen, merimiesten ja sotilaiden kuljettaessa mukanaan tietoa ja tavaraa.
Erityisesti läntisessä Kymenlaaksossa ovat kartanot välittäneet sekä tapa- että ruokakulttuuria muulle väestölle. Kymijoki on ollut kymenlaaksolaisille todellinen elämänvirta, onhan se taannut kalaruokaa joen rannalla asuville. Meren ja Kymijoen vaikutus näkyy muutenkin selvästi koko maakunnassa.
Kymijoki oli ennen kuulu lohijoki. Nykyisin ponnistellaan kovasti, jotta lohi saataisiin sinne takaisin. Idässä on arvostettu hapanta makua. Siksi myös Kymenlaaksossa ruokapöytään ovat kuuluneet happamat limput, hapatetut kalat, piimään leivotut leivät, hapanvellit sekä hapankaali.
Luoteisvenäläinen kulttuuri siirtyi Kymenlaaksoon myös venäläisten huvila-asukkaiden kautta. Muuan muassa sienten ilmestyminen ruokapöytiin oli venäläisten ansiota. Itäsuomalaiset ovat olleet metsän kansaa ja marjoja on aina kerätty talteen. Kymenlaakso kuuluu pääosin pehmeän leivän alueeseen. Lähes jokapäiväinen uunin lämmittäminen johti monipuoliseen leipomiseen.
Pehmeä, hapan ruisleipä on kuulunut viikottain leivottavien arkileipien joukkoon keskiajalta lähtien. Myös rieskat ja piirakat kuuluvat kymenlaaksolaiseen ruokaperinteeseen. Nykyajan makuun sopii perunaleposka, jollaista muualta maailmasta ei taida löytyä.
